Ryhmä Kone- ja laiteturvallisuus
Rasti: 3/13

Ajoneuvon tai työkoneen portaissa kulkeminen

Kiviainesalalla yksi yleinen tapaturman aiheuttaja on kaatuminen tai putoaminen työkoneen tai ajoneuvon portailta. Tyypillisesti nilkka vammautuu epätasaiselle alustalle laskeuduttaessa tai hypätessä tai ranne vammautuu kaatumisen seurauksena.

Oikea tapa

Kolmen kiintopisteen sääntö: Kuljetaan koneen tai ajoneuvojen portaissa rauhallisesti kasvot koneen suuntaan siten, että raajoista vähintään kolme on kiinni askelmissa tai kädensijoissa.

Väärä tapa

Koneen tai ajoneuvon portaat on jouduttu suunnittelemaan liikennekäyttöön sopivaksi. Askelmat on sijoitettu korin sisään ja kulkemisen kannalta hankalasti. Epätasainen ja vaihteleva maasto aiheuttaa yllätyksiä, jonka lisäksi talvi ja liukkaus tuovat oman lisänsä.

Lisätietoja

Turvapuistokierroksella rasti numero 7

Vastuuyritys