Ryhmä Liikennöintiturvallisuus
Rasti: 5/18

Kaide estää käytävälle ryntäämisen

Kuolemaan johtanut työtapaturma: Kahden hallin välinen jalankulkureitti risteää ajotien kanssa. Työntekijä oli tulossa tien ylitse, mutta kääntyi jostain syystä takaisin ja jäi ajotietä ajaneen trukin alle. Trukinkuljettaja ei taakan takaa nähnyt jalankulkijaa lainkaan ja työntekijä menehtyi törmäyksessä välittömästi.

Oikea tapa

Liikennelajien erottelu maalaamalla, kaiteilla ja erillisillä kulkuväylillä. Kun kulkuväylät risteävät, näkemäalueet varmistetaan. Väistäjän on nähtävä väistettävä. Pahoissa paikoissa voidaan käyttää peilejä näkyvyyden varmistamiseksi. Ryntääminen liikennealueelle estetään esimerkiksi suoran pääsyn estävillä kaiteilla. Sallitut/toivotut kulkureitit merkitään selkeästi. Suunnitellaan ja luodaan lyhyin mahdollinen reitti turvalliseksi. Trukeissa voidaan myös käyttää lattiaan heijastettavaa ns. sinistä valoa, joka varoittaa jalankulkijaa lähestyvästä koneesta.

Väärä tapa

Trukin kuljettajalle muodostuu katvealueita trukin mastosta, ohjaamon pilareista ja kuljetettavasta taakasta. Trukki on hiljainen työkone ja liikkuu yllättävän nopeasti. Trukin eteen ovesta ryntäävä henkilö on aina hengenvaarassa.

Lisätietoja

Turvapuistokierroksella rasti numero 87

Vastuuyritys